Pohjois-Suomen aluehallintoviraston alkoholiohjelman aluekoordinaattori Raija Fors tekee työkseen ennalta ehkäisevää päihdetyötä.

- Nuorten kohdalla ei voi puhua alkoholismista, sillä alkoholismi on riippuvuus, joka syntyy pitkällä aikavälillä. Nuorissa kuitenkin on niitä tulevia alkoholisteja, ja heidän juomiseensa pitäisi puuttua varhain, kertoo Fors.

Vuonna 2007 päättynyt hämeenlinnalainen Pakka-hanke oli pilotti-ohjelma, jota nyt yritetään laajentaa koko maan kattavaksi. Hankkeen tavoitteena on, etteivät alaikäiset käyttäisi ollenkaan alkoholia.

- Kun nuoret eivät saa alkoholia, he eivät sitä käytä, toteaa Fors.

Hän muistuttaa, että välittäminen on rikos.

- Se kun tuppaa monilta unohtumaan, hän sanoo. Myös alle kaksikymmentävuotiaalle väkevien välittäminen on laitonta.

Monen nuoren ensikokeilu voi olla jo ala-asteella. Forsin mukaan on tärkeää yrittää nostaa kokeiluikää.

- Mitä nuorempana aloittaa, sitä suuremmat riskit ovat alkoholismiin. Myös syrjäytymisen riski pienenee, koska usein käy niin, että nuori on väärässä porukassa. Sellaisessa, jossa ihannoidaan juomista. Koulu jää toiselle sijalle ja voi käydä niinkin, että koulut jäävät kokonaan kesken.

- Juomiseen on tärkeä puuttua jo senkin takia, että alkoholisyyt ovat suurin kuolinsyy työikäisillä. Alkoholisyyt ovat nousseet rintasyövän rinnalle naisten kuolinsyissä, Fors kertoo.

Nuoret ottavat mallia vanhemmistaan

Oulussa järjestettiin huhtikuun lopussa FLASH MOP –näytös, jossa puututtiin alkoholin välittämiseen alaikäisille. Näytöksessä oli mukana nuoria ja aikuisia nostamassa vuorotellen kylttejä, joissa luki alkoholin haittoja. Tapahtuma taltioitiin myös Youtubeen. Forsin mukaan on erityisen tärkeää näin koulujen loppumisen alla, muistuttaa aikuisia, että nuorten juominen on heidän vastuulla.

- Nuoret juovat koska haluavat kaveriporukan hyväksynnän. Juomisen malli tulee kuitenkin aikuisilta. Kotijuominen on yleistynyt. Saunakalja on hyvä juttu ja ruokaviini kuuluu päivälliseen. Lapsi kokee, että kun vanhemmat niin minäkin. Monessa perheessä kalja tai viini ei jää vain yhteen annokseen vaan lapsi voi useinkin nähdä vanhempansa humalassa. Kyllä meidän aikuisten pitää katsoa peiliin ja miettiä millaisen kuvan haluamme lapsille antaa, Fors sanoo.

- Aikuiset myös hyväksyvät juomisen aikaisempaa paremmin. He saattavat ajatella, että parempi kotona opetella juomaan kuin kaduilla.

Joskus käy niin, että juominen lähtee kokonaan hallinnasta. Tällöin nuori tarvitsisi ammattiapua. Usein kyse on myös sekakäytöstä, jolloin huumeet ja lääkkeet saattavat olla mukana kuviossa.

- Nuorille on hyvin huonosti hoitopaikkoja. Pitäisi olla enemmän matalan kynnyksen paikkoja, jotta kevyimmillä syillä voitaisiin hakea apua. Näin nuorenkin on helpompi hakea hoitoa. Nuorille ei myöskään sovi samat paikat kuin aikuisille, Fors kertoo

– Lähdetään tonne Hietasaarta kohti ja tehdään sieltä semmonen mukava pikku lenkki, sanoo Sanna. Hetken käy mielessä, että tuleekohan tästä mitään muuta kuin kipeät lihakset. Mutta sitten sitä on jo laitettava töppöstä toisen eteen ja moiset mietteet jäävät Oulun pääkirjaston kupeeseen.

Sanna on viidennen vuoden lääkisopiskelija, joka muutti Kajaanista Ouluun kirjoitettuaan ylioppilaaksi. Hän on hurjan aktiivinen ihminen: viikkokalenteriin mahtuu pänttäämisen lisäksi useampi juoksulenkki, erilaisia jumppia ja spinningiä. Urheilusta, opiskelusta ja kaikesta muustakin nuori nainen kirjoittaa Hearts&Minds -nimiseen blogiin.

Kannattaa aloittaa kevyesti

Askeltaessaan mukavan rauhallista tahtia Pikisaaren läpi poninhäntä iloisesti heiluen Sanna kertoo juosseensa ensimmäisen puolimaratoninsa Oulun Terwahölkässä tavoitteenaan rämpiä se läpi. Hän on osallistunut tapahtumaan siitä lähtien joka vuosi.

– Pari viimeistä kilsaa tuntui aika ikäviltä. Joskus on taisteltava itsensä kanssa, että saa pidettyä vauhtia yllä. Se on tuskaista mutta palkitsevaa, Sanna kuvailee.

Sannan poninhännän voi bongata heilumasta Terwahölkän puolimaratonreitillä tänäkin vuonna. Aloittelijat tosin saanevat katsella sen pomppivan kaukana edellä, Sanna kun haastaa itsensä erityisesti nopeudessa. Hän sanoo kuitenkin, että puolimaraton on loistava tapahtuma aloitteleville juoksijoille.

– Olen huomannut sellaisen trendin, että aloittelijoita valmennetaan parissa kuukaudessa maratonille. Minusta on parempi aloittaa pienistä matkoista. Puolimaratonissa on haastetta, mutta se ei kuitenkaan ole yhtä rankka kuin maraton.

Alussa on panostettava kestävyyteen

Ensimmäistä puolimaratonia kaavaileville Sanna vinkkaa verryttelyjen ja tankkaamisen tärkeydestä. Ennen juoksua olisi hyvä verrytellä noin vartin verran ja venytellä kevyesti. Suorituksen jälkeen taas viiden minuutin verryttely ja hiilihydraattipitoinen eväs palauttavat mukavasti. Juoksun aikana kannattaa huolehtia riittävästä nesteytyksestä.

Miten reilun parinkymmenen kilsan mittaiseen puolimaratoniin sitten kannattaa treenata? Sanna kartoitti talvella peruskuntoaan pitkin hiihtolenkein. Huhtikuusta saakka hän taas on treenannut vauhtikestävyyttä tekemällä lyhyempiä mutta nopeatempoisempia lenkkejä sekä intervalliharjoituksia. Hän sanoo, että ensimmäisissä kisoissa kestävyys on nopeutta tärkeämpää. Vauhdin merkitys kasvaa sitä mukaa, kun kisakokemusta kertyy.

Liikunta koukuttaa

Jos Sannan juoksu on vauhdikasta, on sitä myös hänen arkensa. Kesän kisakalenteri pursuaa jos jonkinmoista urheilutapahtumaa, ja niihin on treenattava. Sanna aikoo juoksun lisäksi palata lapsuuden harrastuksensa suunnistuskilpailujen pariin, ja haaveissa on myös pikamatkan triathlon.

Sanna myöntää, että toisinaan tuntuu, etteivät vuorokauden tunnit riitä kaikkeen. Silloin ei auta kuin priorisoida.

– Liikunnasta kuitenkin tingin harvoin, minulle se ei aiheuta vaan päinvastoin helpottaa stressiä. On paljon parempi käyttää tunti lenkkeilyyn ja opiskella sen jälkeen tehokkaasti kuin repiä hiuksia kotona koko illan, Sanna sanoo painellessamme takaisin kohti Torin rantaa.

Eipä kyllä tarvitse repiä hiuksia tänäkään iltana, ainakin allekirjoittaneella on uskomattoman hyvä olo lenkin loppumetreillä. Sannalle hyvästejä suoltava suukin tuntuu ulottuvan korvasta korvaan. Aurinko kurkistelee pilven raosta, askel rullaa tannerta vasten helpontuntuisesti. Elämä on hienoa.

Baaria ei voi kuvailla hämyisäksi edes parhaimmalla tahdollakaan. Aurinko paistaa ja ihmiset ovat turhan iloisella tuulella.  Tiskillä kohtaan perinteisen pitkätukan sijaan lyhyeen hiusmalliin luottavan laulaja Jussi Niemelän. Kättelyn ja pienen jutustelun jälkeen siirrymme pöytään istumaan. Jokunen utelias katse seuraa mukana.

Kauaa emme istu kahdestaan, vaan pitkätukkainen kitaristi Mikko Häkälä liittyy seuraamme suorastaan iloisesti virnistäen. Ei, nämä miehet eivät ole turhan vakavia.

Chromatic Darkissa musisoivilla miehillä on syytä iloon. Takana on parin kuukauden mittainen kitaristin haku. Helmikuun lopulla kitaristi Janne Lunnas muutti etelään ja sen myötä melodisen aggressiivista metallimusiikkia soittavaan bändiin tuli miehen mentävä aukko.

-Jannen lähtö ei tullut yllätyksenä, vaan pystyimme varautumaan siihen hyvissä ajoin, Häkälä kertoo.

Nyt tilalle on löytynyt sopiva mies skitan varteen. Bändin kohdalla kolmas kerta koesoitoissa toden sanoi Juho Kukkosen kohdalla.

Valinta oli miesten mukaan helppo.

-Ei tarvinnut harkita, Juho on henkilöni hyvin samantyylinen bändin kanssa, Niemelä virnistää.

Häkälän mukaan bändi on hakenut nimenomaan hyvää tyyppiä.

-Soittoa pystyy aina parantamaan, mutta henkistä puolta on vaikea muuttaa, hän summaa.

-Mutta hiukset Juho oli mennyt leikkaamaan vähän ennen bändiin tuloa.

-Nahkatukka, paras tukka, Niemelä naurahtaa ja taputtaa lyhyen siilin peittämää päätään.

Uusi elämä

Lunnaksen lähdön myötä bändi on joutunut jättämään keikkaelämän sikseen. Kappaleita ei Niemelän mukaan edes pysty yhdellä kitaralla soittamaan. Myöskään tulevia keikkoja ei ole voinut varailla yhden jäsenen uupelon takia.

Treenaaminen ei kuitenkaan ole unohtunut keikkailutauon aikana, päinvastoin.

Treeniksellä tapaan koko bändin. Matka sinne taittuu iloisesti Häkälän Volvolla auton kaiuttimine huudattaessa oululaista punkkia. Mustan mädän kasetin aloituskappale on Kari Grandi. Suoranaisen iskevää musiikkia.

-Harvoin saa seitsemää kappaletta kolmella eurolla, Häkälä naurahtaa.

-Tällä pääset sopivaan tunnelmaan, hän vielä virnistää.

Vastassa treeniksellä on rumpali Otto Simola. Rastapäinen poliitikko istuu rennosti sohvalla. Ilman täyttää viereiseltä treenikämpältä raikaava rumpujen räiske. Häkälä istahtaa Simolan viereen soittamaan akustista kitaraa.

Simola suhtautuu Lunnaksen lähtöön tyynesti.

-Se oli tiedossa pidemmän aikaa, niin siihen osasi varautua. Tietenkin siinä jouduttiin miettimään, mitä kukin tekee, kun Janne teki paljon kaikenlaista, hän vastaa mietteliään poliitikkomaisesti.

Muuten bändi on ollut vähintään yhtä aktiivinen kuin ennenkin.

-Kyllä me enemmän ollaan vietetty aikaa yhdessä. Enemmän on ollut istumista ja miettimistä. Rehellisesti vastattuna ollaan juotu enemmän kaljaa, Simola nauraa.

Treenaaminen itsessään taas on Häkälän mukaan ollut rennompaa.

-Varmaan vaikuttaa se, ettei keikkamielessä olla soiteltu.

Pian treenikämppään astuu sisään basisti Jukka Marjoniemi. Kaljatölkki sihahtaa auki ja hän istahtaa sohvalle.

-Se oli hassu tilanne, kun Janne lähti. Siinä vähän änkyröitiin, että mille sitä alkaa, hän summaa tuntemuksiaan.

Marjoniemi myöntää haun olleen jokseenkin vaikea.

-Välillä alkoi tuntua, ettei sopivaa henkilöä löydy, hän kertoo.

Nyt horisontissa siintää haaveet lavalle pääsystä.

-Odotetaan innolla, että saadaan Juho keikkakuntoon, hän virnistää.

Myös Jussi Niemelä liittyy seuraan. Nelikko alkaa järjestellä huonetta uusiksi. Varmoin ottein kamppeet vaihtavat paikkaansa. Välillä Simola nappaa käteensä kitaran ja soittelee muiden iloksi. Myös rytmimuna saa häneltä kyytiä.

Akustinen kitara kiertää myös muiden käsittelyssä. Huomaa, että on muusikoiden matkassa. Oma musiikillinen lahjakkuus tai lahjattomuus tuntuu suorastaan nololta. Onneksi eivät kuitenkaan käske esittelemään taitojani.

Apinakavereita

Vesikauhuisen näköinen sudenpää harmaata taustaa vastaan kehottaa puraisemaan hammaslääkärin käden irti. Anders Behring Breivikin kuvan päälle on kirjoitettu: “Ongelma: liikaa muslimeja – Ratkaisu: tapa norjalaisia”. Vanhaa Spede Pasasen kuvaa käytetään Asperger-syndrooman (joka kuvassa on suomennettu persepurilaiseksi) symbolina. Näitä kuvia kutsutaan meemeiksi, mutta tarkoittiko Richard Dawkins tätä kehitellessään termin aikoinaan?

Vuonna 1976 Dawkins ehdotti Itsekäs geeni –kirjassaan meemi –sanaa tarkoittamaan henkistä virusta, ajatusta joka kopioi itsensä ihmisen tietoisuudesta toiseen. Tällöin hän tarkoitti meemillä esim. uskontoa. Kuitenkin internet omi termin käyttöönsä 1990-luvun loppupuolella tarkoittamaan hauskaa kuvaa joka leviää viruksen tavalla sähköposteilla, kuvalaudoilla, sivustoilla tai periaatteessa missä tahansa internetissä. Encyclopedia Dramatica, eräänlainen internet-kulttuurin Wikipedia määrittelee meemin “tavaksi jolla jopa yksinäisillä luusereilla voi olla huonoja sisäpiirin vitsejä”.

Väkivaltapornoa ja yhteiskuntakritiikkiä

Suurin osa meemeistä, varsinkin vanhoista, on hyvin mustaa huumoria. Esimerkiksi yksi kuuluisimmista, joka on levinnyt jo aikaa sitten internetin kuvasivustojenkin ulkopuolelle, on Pedobear. Kyseessä on hellyttävä nallekarhu joka on pedofiili ja kuvataan yleensä sekaantumassa tai pyrkimässä sekaantumaan lapsiin. Pedobearille on piirretty myös kavereita, kuten Voresnake joka tykkää kannibaalipornosta sekä Gurodragon joka taas on väkivalta- ja murhapornon ystävä.

Osa on myös suoraan ilkeitä ja hyödyntävät erinäisten ihmisten kasvoja tai kuvia osin laittomasti, liimaten päälle kuvatekstiä. Esimerkiksi suomalaisesta Kalle Havumäestä tuli suomalainen meemi häntä käsitelleen iltasanomien uutisen jälkeen. Jotkut ovat myös tehneet rikosilmoituksia naamansa käytöstä, kuten erään brittiläisen down-syndroomaisen tytön äiti sen jälkeen kun hänen lapsensa kuvasta tehtiin kehitysvammaisten laskutaitoja pilkkaava meemi.

Toiset taas ovat yhteiskuntakriittisiä ja ovat kehittyneet myös vastarintaliikkeeksi. Guy Fawkes –naamariin pukeutuneiden Anonymous –hakkeriryhmän juuret ovat 4chan -sivustolla joka on myös monen hirveimpien ja hauskimpien meemien luontipaikka. Anonymous (nimettömät) lähti liikkeelle meeminä jonka mukaan 4chanin anonyymit käyttäjät ovat legioona jota ei voi pysäyttää. Alun perin liike kiusasi kaikella mahdollisella tavalla skientologeja mutta on myöhemmin siirtynyt isompiin saaliisiin, kuten FBI:hin ja hallituksiin.

Osa taas on suorastaan hellyttäviä, kuten lukuisat kissameemit, jotka ovat melkein poikkeuksetta suloisia kissoja tekemässä hauskoja asioita. Varsinkin 4chan –sivuston käyttäjät ovat kuuluisia kissarakkaudestaan ja ovat mm. selvittäneet eläinrääkkääjän henkilöllisyyden ja ilmiantaneet rääkkääjän poliisille sen jälkeen kun tämä lähetti nettiin kissanrääkkäysvideon.

Jännän äärellä

Mikä niissä sitten oikein kiehtoo? – Mulle ne on parasta ajanvietettä sillon kun pitäs olla tekemässä jotain ihan muuta koneella, esimerkiksi koulutehtäviä, kertoo Katariina Ruotsalainen.

Monet selailevatkin meemejä ja muita hauskoja kuvia kokoavia sivustoja rentoutuakseen, työtehtävien välillä. Kuitenkin meemeille nähdään muutakin tulevaisuutta ja suurempaa tehtävää yhteiskunnassa:

- Sarjakuvataiteen näkökulmasta kehitys on aivan mahtavaa, koska joka iikkaan vetoavat helposti omaksuttavat meemihahmot ja sanonnat tuo meemisarjakuvan luomisen ja kuluttamisen yhteen.

- Kaikki voi kirjoittaa, tehdä, lukea ja julkaista mitä tahansa näiden julkisen omaisuuden hahmojen kautta, kommentoi meemejä sarjakuvataiteilija Sami Nyyssölä. – Kun raha otetaan pois kuvioista, vain vetoavimmat ja ympäristöön sopivimmat vitsit jää elämään, joten meemejä katsomalla näkee internetkulttuurin ja käyttäjien muotokuvan.

Meemien kysyntä ja tarjonta onkin valtava. Jo pelkästään suurimmilla kuvasivustoilla on miljoonia kävijöitä kuukaudessa. Suomenkin suurimmalla kuvalaudalla Ylilaudalla on neljännesmiljoona kävijää viikossa. Ylilauta on vastuussa monesta suomalaisesta meemistä, kuten Aku Ankkaa parodioivasta Uncle Dolanista jossa Akun näköinen hahmo puhuu huonoa englantia, hakkaa kirveellä muita Ankkalinnan hahmoja tai molempia.

Jatkuva evoluutio

Ensimmäinenä internetmeeminä pidetään yleensä kuuluisaa tanssivaa vauvaa joka levisi laajempaan tietoisuuteen Ally McBeal –sarjan nimikkohenkilön hallusinaationa. Sen jälkeen meemejä on tehtailtu huomattavan paljon kuvalaudoilla jotka ovat kuvasivustoja joilla esiinnytään lähes poikkeuksetta anonyymina. Näistä helposti kuuluisin on yllä jo mainittu 4chan jonka /b/ eli satunnaisosiota on kuvattu internetin synkimmäksi ja vihamielisimmäksi paikaksi. 4chanin vaikutusta netin kulttuuriin ei voi aliarvioida, ja sen hengellisiä tuotoksia on kopioitu joka maahan missä niitä on versioitu loputtomasti. Myös Suomen Ylilauta kuuluu 4chanin sukupuuhun ja monet suomalaismeemit ovatkin tahallaan väärin käännettyjä englanniksi olleita meemejä.

Kuvalaudoilla ei ole kuitenkaan ollut yksinoikeutta meemeihin enää vuosiin, vaan ne ovat levinneet muille sivustoille joiden käyttäjät ovat laatineet jo itse uusia meemejä.

- Periaatteessa 4chanissa syntyy ne meemien perusolemukset ja ajatukset jotka sitten muuntuu muualla internetissä, Juho Rantakari tiivistää meemien ekosysteemin. Muutos kulttuurissa ei ole miehestä välttämättä positiivinen.

- Meemeissä on ollut mielestäni tärkeää se että se on tavallaan pienten piirien nerokasta kommentaaria vallitseviin oloihin. Nyt tuntuu että ne on kannibalisoitu vaan sellaisiksi 2 sekunnin nauruntyrskähdyksiksi, hän vielä valittaa.

Tulevaisuuden moottori?

Tällä hetkellä meemit ovat vielä aika vahvasti nuorien juttu. Suomen Ylilaudan käyttäjäkunta on melkein kokonaan 15-25 vuotiaita, 4chanissa keski -ikä on jo hieman korkeampi. Redditin ja 9gagin kaltaiset massiiviset kuvasivustot eivät tiettävästi ole ikätutkimuksia tehneet, mutta internetmeemien voidaan sanoa olevan selkeästi nimenomaan koko elämänsä internetissä asioineen sukupolven juttu.

Se lupaa tulevaisuuden kommunikaatiolle mielenkiintoisia aikoja, sillä meemit muodostavat jo lähes oman, vaikeaselkoisen kielensä joka ei avaudu kaikille. Myös kuvalautojen slangi on ulkopuoliselle käsittämätöntä. Miltä kuulostaa esim. maken järki tai sagea tälle langalle? Kuitenkin monet kuvalaudoilta peräisin olevat sanat, kuten jonne  joka viittaa energiajuomaa litkivään tyhmään esiteiniin, ovat jo porautuneet kaikkien nuorten tajuntaan selkeinä sanoina. Meemit siis rikastavat tai ainakin monipuolistavat kulttuuria tulevaisuudessa.

Meemit ovat myös Sami Nyyssölän mukaan myötävaikuttaneet uusien bisneksien syntyyn: – on olemassa redditin kaltaisia mammuttisivustoja miljoonilla käyttäjillä, joiden sisältö on käyttäjien jakamaa ja luomaa. Sisältö ei tietenkään ole edes enimmäkseen meemejä, mutta meemeillä on varmasti ollu tosi suuri osa siinä että yleisö on löytäny ja tajunnu tällaiset palvelut ja hionu niitä sellaisiksi ku ne nyt on ja mihin ne tulee kehittymään, hän summaa.

Kevät on edennyt huhti-toukokuun vaihteeseen. Juuri näiden päivien aikana koetaan jälleen w-kirjaimen käyttöpiikki suomalaisilla näppäimistöillä.

Oudoksun wappua, perinnejuhlaa jonka huonon maun esitaistelijat aloittivat muinaisina aikoina. Wappu tarkoittaa massahysteriaa, tympeää musiikkia, särkyneitä pulloja epämiellyttävissä paikoissa, sukupuolitauteja, ruttoa ja kuolemaa.

Joihinkin tai kaikkiin edellisistä liittyy haalareista tunnistettavan wappukarjan vauhkoontuminen urbaanilla savannilla.

Avaran luonnon savanneilla jokea ylittävä antilooppi päätyy usein krokotiilin ruuansulatusjärjestelmään. Huhut kertovat, että kaikkein lämminverisimmät wappuravurit suorittavat seremoniallisen pyhän kasteen Laanaojassa. Sitä huhut eivät kerro, onko Laanaojassa krokotiilejä.

Siellä voi olla vaikka minkälaisia paskiaisia, epäilevät etelään eksyneet ylitorniolaiset. Ei voi olla varma, kun sen vesi on niin synkkää.

Päätän pysyä poissa wappuriennoista ja nauttia elitistisestä ylemmyydentunnosta, joka wapun kieltämisestä syntyy. Aah!

Värikylläinen raittiusjuhla

Vappua on vaikeampi kieltää. Se on kalenterissakin. Se kiistattomasti on.

Oulu on kaupunkien vappu, sillä Oulukin on. Sen totesi kiistattomasti turkulainen mainostoimisto.

Oulun kylläkin piti maksaa avokätisesti saadakseen ulkopuolinen taho vakuuttumaan siitä, että Oulu on.

Vappu on ollut pitkään. Wikipediaan on kirjoitettu, että Suomen ensimmäistä työväen vappua vietettiin 1. toukokuuta 1898 raittiusliikkeenä. Silloin tehtiin lakko alkoholin nauttimista vastaan.

Minä en välttämättä aio toimia tänään suomalaisten raittiiden vappuperinteiden mukaan, sillä olen matkalla baariin.

Lohduttaudun sillä, että vasemmiston monopoliasema vapun poliittisessa juhlinnassa on sekin mennyttä. Punaiselle vapulle löytyy monenkirjavia vaihtoehtoja. Muun muassa kokoomus panostaa työnväen juhlaan järjestämällä sinisen vapun – arvatenkin virkaansa astuneen työväen presidentin kunniaksi.

Ohhoh! Tässäkö todellinen koko kansan juhla kaikissa sateenkaaren ja serpentiinin väreissä?

Huomaan, että oma suhteeni vappuun ei ole yhtä tunteikas kuin wappuun. Vappu on vain ihan ok.

Vapun olomuotojen pohdintani keskeytyy, sillä saavun perille määränpäähäni. Alkamassa on tietovisa, jonka aihepiiriin kuuluu musiikki, elokuvat ja kirjallisuus.

Ravitsemusliikkeen pihalla mies ja kaksi naista kiskovat savua keuhkoihinsa. Mies esittäytyy Juho Jormanaiseksi.

Jormanaisen joukkue Juupajoen Eipä on vanha tekijä Oulun pubivisailuissa. Tällä hetkellä ryhmä käy säännöllisesti kolmessa eri paikassa visailemassa. Joukkueella on taipumusta venyä eritoten tiukissa paikoissa, Juho painottaa playoff-partansa takaa.

Urinoivan tekniikan valtakunta

Siirrymme sisälle. Baarin puoli on sangen runsaasti kansoitettu eikä vapaata istumapaikkaa meinaa löytyä. Lopulta eräs seurue poistuu, tilaa tarjoutuu ja pääsen asemiin oman joukkueeni kanssa.

Visan juontaja Timo Similä ilmestyy estradille serpentiiniä kaulassaan. Se on ehkä enemmän vappua kuin wappua.

Visavalmistelut ovat tuoneet Similän paikalle hyvissä ajoin. Kysymykset heijastetaan muistitikulta seinälle projektorin avulla ja tekniikan toimivuus kannattaa varmistaa etukäteen.

– Yleensä olen paikalla aina tuntia ennen visan alkua. Jos jokin kusee tekniikan suhteen, sille ehtii tehdä vielä jotain.

Parikymppinen Similä on juontanut visailuja eri baareissa alkuvuodesta lähtien. Lisätienestit tulevat opiskelijalle tarpeeseen.

– Jos on ollut joku isompi meno, kuten keskiviikkobileet, niin kyllä silloin mietityttää että voi hitto, kun ei kehtaa suoraan juonnosta mennä. Mutta toisaalta jos miettii, kuinka paljon säästyy rahaa olemalla töissä sen ajan kun muut on ryyppäämässä, niin eipä sitä ole kertaakaan sillä lailla kunnolla kaduttanut.

Ohhoh! Similä on tänään selvästi antautunut vapun raittiusperinteen asialle.

Joukkueen sallittu koko on 1-4 henkilöä. Kuitenkin baarin kulmapöydässä istuu äänekäs ryhmä, jossa on niin paljon jäseniä että laskutaitoni loppuu kesken. Päädyn siihen, että heitä on kymmenen tai yksitoista.

Timo Similä sanoo, ettei ole turhan tarkka tämän porukan kaltaisten uusien joukkueiden koon suhteen. Vanhat, tasonsa jo todistaneet joukkueet katsotaan tarkemmin.

Näihin lukeutuu myös Juupajoen Eipä. Juho Jormanaisen normaalisti nelimiehinen tiimi on tänään liikkeellä vajaalukuisena. Pian nähdään, syntyykö alivoimamaaleja.

Kommunistidiktatuurin voitto

Suurin häly salissa vaikenee, kun Similä alkaa rutinoituneesti juontaa. Ensimmäisenä kysytään, kenen kanssa Saana Uimonen meni naimisiin.

Himputti. En ole koskaan kuullut Saana Uimosesta. Onneksi useampi joukkueestani on.

Kysymys seuraa toistaan. Pöydässäni silmät kirkastuvat, kun pitää tietää, miltä bändiltä ilmestyi viime vuonna Voitto-niminen albumi.

Mieleen piirtyy kommunistidiktatuurin kuvastoa huokuva levynkansi, jota ihastelimme syksyllä. Tämä on tuttua. Tuttua kauraa.

Vastaushan on tietysti Popeda!

Totuus löytyy savusta

Ensimmäisten kymmenen kysymyksen jälkeen seuraa tauko, jonka aikana juontaja Similä tarkastaa joukkueiden vastaukset. Vankkoja näkemyksiä oikeista vastauksista vaihdetaan tupakkakopissa.

Hallitseva mestarijoukkue Kaukovainion Raitis on viikko sitten vastaanottanut kunniaplakaattinsa. Tämäkin joukkue tuo nimellään mieleen vapun, tuon perinteikkään raittiusjuhlan.

Olen syvästi vaikuttunut aistiessani baariympäristössä jatkuvasti vapun hengen vahvaa läsnäoloa. Sielu puhdistuu, mieli kirkastuu, ajatus tarkentuu. Tupakkakopin ikkunasta heijastuva aurinko kohdistuu juuri siihen missä olen. Valaistun. Elämässäni alkaa hetkessä avautua aivan uusia merkityksellisiä tasoja.

Lankean polvilleni. Halleluja.

YUP-yhtye on levyttänyt kappaleen nimeltä Saatana meni korvasta sisään. Aistin vapun hengen luikerrelleen minuun sisään. En pysty sanomaan, menikö se korvan vai minkä kautta.

Sitten ryhdistäydyn. En antaudu vapun hengen vieteltäväksi. Sen seireenimäistä kutsua on työlästä vastustella, mutta yritän pysyä vahvana.

Yksi suosikkiharrastuksistani on Rauhan Tervehdyksen lukeminen paskalla. Viime numerossa kerrottiin, että Raamatun uudessa englanninkielisessä painoksessa enkeli ei ole enää angel vaan messenger.

Halleluja. Tunnen ylpeyttä siitä, että käytän edelleen pikaviestiohjelma Messengeriä.

Vilkaisen vierelleni. Kaukovainion Raittiin Anna on myös tullut savuiseen huoneeseen. Aurinko saa Annankin näyttämään valaistuneelta, kuin hän olisi jonkinlainen messenger.

Käyttääköhän Anna Messengeriä?

Onko Anna vapun henki maanpäällisessä muodossa? Vai onko hän vapun hengen lähettämä seireeni, joka tehtävä on varmistaa orastava vappumielisyyteni ja saada minut pitäytymään wapun kieltämisessä?

– Mestaruusplakaatissa ei ollut edes joukkueen nimeä. Se oli ihan perseestä, Anna tuhahtaa savuketta sytyttäessään.

Tämäkö on viesti, jonka vapun henki tahtoi välittää minulle?

Henkiä ei pidä aliarvioida. Viesti on takuulla hyvin vaikeasti tulkittava, todennäköisesti jotain satojen vuosien takaista kuollutta kieltä.

Kirjoitan Annan sanat taskustani löytyvälle kirjastokuitille.

Mestaruusplakaatissa ei ollut edes joukkueen nimeä. Se oli ihan perseestä.

Näihin lauseisiin saattaa kätkeytyä jotain suurempaa kuin uskallan kuvitellakaan. Päätän perehtyä asiaan myöhemmin lisää.

Henkistyneenä käännyn vastapäätä tupruttelevan Juho Jormanaisen puoleen. Hän on luottavainen Juupajoen Eipän ensimmäisen osuuden tuloskuntoon ja pitää täysiä kymmentä pistettä aivan mahdollisena.

Kisa-areenalle palattuamme juontaja Similä käy läpi oikeat vastaukset. Voitto-nimisen albumin tekijäkin varmistuu. Similä siteeraa erään joukkueen vastausta: “No vittu Popeda!”

Pöydässäni silmät kirkastuvat jälleen. Popedalla on ihmeellinen vaikutus.

Osaa mieskin zonettaa

Seuraava kysymyskymmenikkö painottuu elokuviin. Videopätkät vilistävät valkokankaalla ja pitää tietää pääosanäyttelijän synnyinvuosikymmen. Muun muassa.

Olen neuvoton. Elokuvakysymyksissä minusta ei ole juurikaan apua.

Toisella tauolla ujuttaudun naapuripöytään. Tuirasta saapuneet Anneli ja Jere eivät tunnustaudu baarivisailujen aktiiviharrastajiksi. Satunnaisesti kaksikko on osallistunut viihdevisaan aiemminkin.

– Voihan Leif Segerstam, Jere sadattelee omintakeisesti joukkueensa tietoja. Tai niiden puutetta.

Tänään varsinkin Annelin huomion naulitsee kulmapöydän humalainen joukkue, jossa on jäseniä kuin Jeesuksella opetuslapsia.

Jere tietää, että ryhmä on täällä odottamassa In Flames -yhtyeen keikan alkua. Teatrialla myöhemmin illalla konsertoiva ruotsalaisryhmä kuuluu Jerenkin suosikkeihin.

Häneltä löytyy enemmänkin näkemyksiä Göteborg-hevistä. Minulla on Soilwork-yhtyeestä melko negatiivinen käsitys. Tuiran mies yhtyy tähän.

– Joo, vastenmielistä opportunismia ja radiokanavien musiikkipäälliköiden takamusta epätoivoisesti lipovia kertosäkeitä. Soilwork on kuin In Flamesin kehitysvammainen pikkuserkku.

Lopetamme Soilworkista puhumisen, sillä vammaisia ei saa pilkata. Äkkiä Jere katsahtaa ikkunapöydästä pihalle.

– Onks Radio Pooki ollut aina tuossa? Oon aina zonettanut sen pois.

Harrasta haureutta

Loppusuora häämöttää. Sammy Babitzinin kuolinaikaa koskevan kysymyksen jälkeen kulmapöydän hälyisän seurueen hetki lyö. Porukka lopettaa visan kesken, sillä In Flames ei odota. Yllättävä hiljaisuus laskeutuu saliin. Tunnelma muuttuu hartaaksi kuin kirkossa, vapun hengen temppelissä.

Juho Jormanainen ei ehdi todistaa visan lopputulosta. Baarityöntekijän ilta on vasta alussa. Toimenkuvaansa Juho kommentoi lakonisesti.

– Myyn viinaa.

– Ja vonkaan pillua, hän lisää hetken päästä ilmeenkään värähtämättä.

Jos suosio vastakkaisen sukupuolen keskuudessa on kiinni visailutaidoista, Juholla ei ole hätää. Juupajoen Eipä korjaa tänään voiton selvällä erolla toiseksi tulleeseen. Palkinnoksi voittajille annetaan ravintolalahjakortteja.

Puolustava mestari Kaukovainion Raitis joutuu tyytymään neljänteen sijaan. Tästä huolimatta he eivät vaikuta olevan akuutin masennuslääkityksen tarpeessa. Ensi viikolla taas uudestaan, kaukovainiolaiset huikkaavat poistuessaan.

Annelia ja Jereä en enää havaitse. He eivät ehkä onnistuneet vastustamaan vapun hengen kiusauksia.

Ada Annala kävi katsomassa viimeisen Harry Potter -elokuvan Luihuisen tupahuiviin kääriytyneenä.

J.K. Rowlingin luoma Britteihin sijoittuva taikamaailma on saavuttanut vajaassa viidessätoista vuodessa valtavan suosion. Harry Potter –kirjoja on myyty yli 400 miljoonaa kappaletta ja elokuvat ovat nousseet kaikkien aikojan myydyimmäksi elokuvasarjaksi. Harry Potter on kuitenkin myös paljon muuta, kuin maagisia myyntilukuja. Monille faneille se on elämäntapa.

22-vuotias Ada Annala innostui Harry Potterista kymmenenvuotiaana, saadessaan äidiltään kirjasarjan ensimmäisen osan. Tuolloin jo kaksi ensimmäistä kirjaa oli ehditty suomentaa ja haltioitunut tyttö lukikin molemmat lähes yhdeltä istumalta. Siitä alkoikin niin kutsuttu pottermania ja kolmannen kirjan odotus.

Ensimmäinen Potter-suomennos ilmestyi vuonna 1998 ja viimeinen seitsemäs osa tasan kymmenen vuotta myöhemmin 2008.  Näinä kymmenenä vuotena yksi pottermanian olennaisimmista ilmiöistä onkin ollut aina seuraavan kirjan odotus. Keskustelu netin potter-foorumeilla on käynyt kiivaana ja julkaisupäivää edeltävinä öinä kirjakauppojen edustat ovat täyttyneet jonottavista potter-faneista. Yhteisöllisyys onkin vahva osa Harry Potter fanikulttuuria.

Vaikka Harry Potter –kirjat ehkä luokitellaankin lasten ja nuorten kirjoiksi niiden taikamaailma ja tarinat ovat alusta asti uponneet myös aikuisiin. Myöskään fanitukselle ei voi pistää ikärajaa. Annala on ilmiöstä edelleen yhtä innoissaan kuin reilut kymmenen vuotta sitten. Vain fanituksen muoto on hieman muuttunut.

- Nuorempana, eli ala- ja yläasteella pidettiin muutaman kaverin kanssa semmoista noitakerhoa, jossa keiteltiin liemiä ja opeteltiin taikoja ja semmoista. Oli meillä serkun kanssa omat luudatkin joilla lenneltiin.

Samaisen serkun kanssa Annala kävi myös kirjekurssi-Tylypahkaa, jossa he vuorotellen lähettelivät toisilleen kirjeitse itse laatimiaan velhokoulun tehtäviä ja sitten korjasivat ne. Annala kertoo, että noilta ajoilta on jäänyt muistoksi paljon noituuteen liittyvää tavaraa.

- Esimerkiksi afrikkalainen apinanleipäpuun siemenestä tehty amuletti, joka suojaa myrkkykäärmeen puremalta. Ja sitä oon ihan onnessani käyttänyt ala-asteella melkein joka päivä, Annala nauraa.

Enää parikymppisenä fanittaminen ei näy niin paljon ulospäin. Annala on kyllä neulonut itselleen tupahuivin ja villapaidan, joista tunnistaa mihin Tylypahkan neljästä tuvasta hän kuuluu. Näitäkään vaatteita ei kuitenaan asiasta tietämätön luultavasti tunnistaisi potter-tavaroiksi. Lisäksi hän keräilee kirpputoreilta Harry Potter –tavaraa, jos sellaista sattuu löytymään.

Kirjoja Annala ei ole kuitenkaan enää pariin vuoteen lukenut. Sen sijaan hän on käynyt katsomassa elokuvia kavereidensa kanssa. Viimeiset kaksi hän katsoi yhteensä kahdeksan kertaa.

Millä täyttää Potter-tyhjiö?

Elsa Kirveskari on kerännyt kiviä monen meren rannalta.

“… ja unissaan hän kuuli maininkien jyminän…tunsi kannesta lähtevän tervan ja tilkkeen hajun…” ( Ernest Hemingway: Vanhus ja meri )

– Mennään minun kotiini juttelemmaan, siellä on rauhallisempaa, kutsuu Elsa Kirveskari.

Heti perille päästyämme Kirveskari alkaa esitellä meriaiheisia taulujaan ja kertoo pääsevänsä ensi kesänä matkalle meren ääreen.

- Välimeri on mulle sellainen rakkain paikka, Kirveskari kertoo.

Välillemme tuntuu löytyvän helposti yhteys. Kaikki on niin selvää ja tasapainossa. Kirverskari kertoo suhteestaan mereen lähes runollisen kauniisti. Musiikin kuuntelun ja muistelun avulla hänen on mahdollista palauttaa mieleensä itselleen tärkeitä tuntemuksia merestä.

“… Muistan kaiken siitä, kun ensi kerran olimme merellä yhdessä…”

Eeva Pentikäiselle kiitokset haastattelupätkien kuvaamisesta.

Vappuralli on Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan OSAKO:n vuosittainen rastisuunnistustapahtuma. Vappurallissa suunnistetaan Oulun keskustassa rastilta toiselle ja suoritetaan jokaisessa paikassa hauskoja ja nolojakin tehtäviä.

Vappuaattona 2012 ralli starttasi perinteiseen tapaan toripolliisin luota kahden aikaan päivällä. Rasteilla rällättiin iltaseitsemään. Ennakkoon rasteille ilmottautui yli kuusikymmentä joukkuetta. Kaikenkaikkiaan ralliin osallistui noin kahdeksan-yhdeksänkymmentä opiskelijaporukkaa.

Rallin jälkeen vahdit ja osallistujat suuntasivat Ainolanpuiston kesäteatterille jatkamaan vappuaattoiltaa. Tänä vuonna Vappurallin pääpalkinnon pokasi sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden joukkue A.S.Y.S.T.O.L.E.

Ötsi on nimi joka annettiin merkittävän hyvin säilyneelle luolamiehelle joka löytyi Italian alpeilta vuonna 1991. Löytö on sikäli merkittävä, että veri on äärimmäisen huonoa säilymään ja näin pitkä aika on ennenkuulumatonta. Aikaisemmissa tutkimuksissa ei ole löydetty mitään, mutta uusi teknologia mahdollisti verijäänteiden löytymisen.

Ötsiä on sanottu myös maailman vanhimmaksi murhamysteeriksi, sillä hänet löydettiin nuoli selässään ja aikaisempien tutkimusten mukaan hän kuoli siitä saamaansa haavaan.

Alkuperäinen uutinen

Opettajat saavat kuitenkin pitää yhteyttä oppilaisiinsa netissä erikseen sitä tarkoitusta varten perustetulla sivulla. Ohjeistus ei uutisen mukaan koske kuitenkaan puhelimitse tapahtuvaa kommunikaatiota, mikä on NY Timesin haastattelujen mukaan ollut huomattavasti ongelmallisempaa ja josta opetustoimi on joutunut tekemään viime vuosina tusinoittain tutkimuksia syystä tahi toisesta.

Ohjeistuksen tarkoituksena on estää opettajien ja oppilaiden välisiä epäsopivia seksuaalisia suhteita. Viimeisen muutaman kuukauden aikana on pidätetty seitsemän New Yorkin koulujen työntekijää seksuaalirikosten vuoksi.

Opettajien ammattiliitto kritisoi tuoreeltaan ohjeita haitallisiksi, sävyltään pelotteleviksi ja ylimeneviksi.

New York Timesin uutinen asiasta